Siirry sisältöön

Kaupunkiympäristön toimialan tietovarannot

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista. Toimialan toimintaa ohjaa ja valvoo kaupunkiympäristölautakunta jaostoineen.

Kaupunkiympäristön toimialalla on kolme palvelukokonaisuutta ja hallinto: maankäyttö ja kaupunkirakenne, rakennukset ja yleiset alueet sekä palvelut ja luvat.

Lisäksi kaupunkiympäristön toimialaan kuuluvat pelastuslaitos vuoden 2022 loppuun asti (pelastustoimi uudistuu osana sote-uudistusta 1.1.2023)  sekä liikenneliikelaitos (HKL),  joka yhtiöitetään 1.2.2022 alkaen.

Kaupunkiympäristön toimiala julkaisee tehtäväkenttäänsä liittyviä raportteja, tutkimuksia, selvityksiä, esitteitä ja oppaita. Toimialan sähköiset julkaisut löytyvät kaupungin internetsivuilta. Paikkatietopalvelu osoitteessa kartta.hel.fi sisältää tietoa kaupunkiympäristön kohteista, ja sen kautta voi etsiä tietoa myös sijaintilähtöisesti. Helsinki Region Infoshare- eli hri.fi -palvelusta löytää tietoa toimialan avoimista datoista ja rajapinnoista. Asiakirjajulkisuuskuvauksessa on myös listaus avoimista rajapinnoista.

Toimialan viranhaltijapäätökset ja kaupunkiympäristölautakunnan asiakirjat löytyvät kaupungin internetsivuilta.

Tältä sivulta löydät

Kaupunkiympäristön toimialan (KYMP) tietovarantojen käyttötarkoitus

Kaupunkiympäristön tietovarantoihin kuuluvat Maankäytön suunnittelu- ja päätöstietovaranto, Maa- ja vesiomaisuuden hallintatietotietovaranto, Kiinteistö- ja paikannustietojen tietovaranto, Rakennus- ja huoneistotietotietovaranto, Rakentamisen suunnittelu- ja rakentamisen aikainen tietovaranto, Luvat ja valvonta tietovaranto sekä Kaupunkiympäristön asianhallinta, sopimus ja päätöstieto -tietovaranto. Tietovarantojen avulla tuotetaan tietoa kaupunkiympäristön toimialan eri palvelukokonaisuuksista ja palvelutarjonnan kehittämiseksi. 

Kaupunkiympäristön toimialan tietovarantojen kuvaukset, ylläpito sekä rekisterit

Maankäytön suunnittelu ja päätöstieto

Maankäytön suunnittelu- ja päätöstieto -tietovarantoihin tietoa tuotetaan kaupungin kaavoitusasioista, tilaratkaisuista ja -hankkeista, jotka käsittelevät asemakaavoitusta, yleiskaavoitusta, yleisten alueiden hankkeiden suunnittelua ja toteutusta sekä yleisten alueiden tarveselvityksiä ja operatiivista suunnittelua, että yleisten alueiden hankkeiden suunnittelun ja toteutuksen tuloksia:

Maankäytön suunnitelmatietojen tietovarannosta. Tähän tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet ovat:

Maankäytönpäätöstiedot –tietovarannosta.

Maa- ja vesiomaisuuden hallintatieto

Maa- ja vesiomaisuuden hallintatiedon tietovarantoon kuuluu kolme tietovarantokokonaisuutta: Maa- ja vesiomaisuuden hallintatieto, Maaperä- ja maanpeitetiedot sekä Luontotiedot. Maa- ja vesiomaisuuden hallintatiedon tietovaranto tuottaa tietoja myös kaupunkiyhteiseen asiakastietovarantoon.  

Maa- ja vesiomaisuuden hallintatiedon tietovarantoon tietoja tuotetaan kaupungin kaavoitusasioista, tilaratkaisuista- ja hankkeista. Tietoa syntyy kaupungin kaavoitusasioiden sekä tilaratkaisujen ja –hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät tonttien varausta, tontin rakennuskelpoiseksi saattamista, maanhankintaa sekä kiinteistönmuodostusta. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet: 

Maaperä- ja maanpeitetietojen tietovarantoon tietoja tuotetaan kaupungin kaavoitusasioista, tilaratkaisuista- ja hankkeista, jotka käsittelevät maa- ja maakallioperätutkimuksen tekoa, tonttien rakennuskelpoiseksi saattamista sekä ympäristönsuojelua ja sen ohjausta. 

Luontotiedot-tietovarantoon tietoja tuotetaan ympäristöluvat, -suojelu ja -valvontaprosessien yhteydessä, jotka kohdistuvat yleisten alueiden palvelujen ja laadun linjaamisen sekä hallinnan yhteydessä. Tietovarantoon liittyy rekisteriseloste: 

Kiinteistö- ja paikannustieto

Kiinteistö- ja paikannustietojen tietovarantoon tietoja tallentuu Kiinteistötietojen-, Nimistö- ja osoitetiedot-, Paikannustiedot- ja Aluetiedot -tietovarannoista. Kiinteistö- ja paikannustietojen tietovaranto tuottaa tietoja myös kaupunkiyhteiseen asiakastietovarantoon.

Kiinteistötietojen tietovarantoon tiedot syntyvät kaupungin kaavoitusasioiden ja tilaratkaisu ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät kiinteistönmuodostusta, Asema- ja yleiskaavoitusta, Yleisten alueiden hankkeiden suunnittelua ja toteutusta, yleisten alueiden verkostojen suunnittelua. Lisäksi tietoja syntyy myös yleisten alueiden tarveselvitykset ja operatiivisten suunnitelmien laadinnan ja rakentamisen viranomaisvalvonnan yhteydessä. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet: 

Nimistö- ja osoitetiedot -tietovarantoon tiedot tallennetaan kaupungin kaavoitusasioiden sekä tilaratkaisut ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät asemakaavoitusta (sisältäen nimistön suunnittelun) ja kiinteistönmuodostusta. 

Paikannustieto-tietovarantoon tiedot tallennetaan kaupungin kaavoitusasioiden sekä tilaratkaisut ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät kiinteistönmuodostusta ja rakentamisen viranomaisvalvontaa. Tietovarantoon liittyvä rekisteriseloste: 

Aluejakotiedot-tietovarantoon tiedot syntyvät kaupungin kaavoitusasioiden sekä tilaratkaisut ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät asemakaavoitusta ja kiinteistönmuodostusta. 

Rakennus- ja huoneistotieto

Rakennus- ja huoneistotietovarantoon tiedot kootaan Rakennustiedot-, Huoneistotiedot- sekä Rakennelmat ja rakenteet -tietovarannoista. Rakennus- ja huoneistotietovaranto tuottaa tietoja myös kaupunkiyhteiseen asiakastietovarantoon.  

Rakennustietojen tietovarantoon tiedot syntyvät kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät rakentamisen viranomaisvalvontaa, asuntojen rakennuttamista (ja käyttöönottoa), tontin rakennuskelpoiseksi saattamista ja tilahankkeiden toteuttamista. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet: 

Huoneistotiedot-tietovarantoon tiedot muodostuvat kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät rakentamisen viranomaisvalvontaa, asuntojen rakennuttamista, tilahankkeen määrittelyä, käytön aikaista hallintaa ja palveluja. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet: 

Rakennelmat ja rakenteet -tietovarantoon tietoja tallennetaan kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät yleisten alueiden käytön valvontaa ja lupia sekä kiinteistönmuodostusta.

Yleiset alueet ja tekniset verkostot

Yleiset alueet ja tekniset verkostot tietovarantoon tiedot muodostuvat Liikenne- ja katutiedot-, Virkistys- ja viheraluekohteet-, Kalusteet ja varusteet- ja Tekniset verkostot -tietovarannoista.  

Liikenne- ja katutiedot -tietovarantoon tiedot muodostuvat kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät yleisten alueiden ylläpidon järjestämistä, yleisten alueiden hankkeiden suunnittelua ja toteutusta. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet: 

Virkistys- ja viheralueet -tietovarantoon tiedot muodostuvat kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät yleisten alueiden palvelujen ja niiden laadun linjaamista sekä hallintaa, yleisten alueiden tarveselvitysten ja operatiivisten suunnitelmien laadintaa, yleisten alueiden ylläpidon järjestämistä sekä yleisten alueiden käytön valvontaa ja lupia, että yleisten alueiden verkostojen suunnittelua. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet: 

Kalusteet ja varusteet -tietovarantoon tiedot muodostuvat kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeiden yhteydessä, jotka käsittelevät yleisten alueiden ylläpidon järjestämistä sekä yleisten alueiden hankkeiden suunnittelua ja toteutusta. 

Tekniset verkostot -tietovarantoon tiedot muodostuvat kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeet yhteydessä, jotka käsittelevät yleisten alueiden verkostojen suunnittelua, yleisten alueiden hankkeiden suunnittelua ja toteutusta sekä yleisten alueiden käytön valvontaa ja lupia. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet: 

Yleiset alueet ja tekniset verkostot tietovaranto tuottaa tietoja myös kaupunkiyhteiseen asiakastietovarantoon. Lisätietoja katso Kaupunkiyhteiset tietovarannot (sisäinen linkki).

Rakentamisen suunnittelu- ja rakentamisen aikainen tieto

Kaupunkiympäristön Rakentamisen suunnittelu- ja rakentamisen aikaisen tiedon tietovarantoon kuuluu Rakentamisen hankesuunnitelmatieto- ja Rakentamisen aikainen tietovaranto. Tietovarantoihin ei kerätä henkilötietoja, joista tulisi pitää lakisääteistä henkilötietorekisteriä. 

Rakentamisen hankesuunnitelmatiedot -tietovarantoon tuottavat tietoa kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeet, jotka käsittelevät tilahankkeiden määrittelyä, yleisten alueiden hankkeiden muodostamista ja määrittelyä sekä asuntojen rakennuttamiseen (ja käyttöönottoon).  

Rakentamisen aikaisen tiedon -tietovarantoon tuottaa tietoa kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeet, jotka käsittelevät asuntojen rakennuttamista (ja käyttöönottoa) sekä yleisten alueiden hankkeiden suunnittelua ja toteutusta. 

Luvat ja valvonta

Luvat ja valvonta tietovarantoon siirtyy tietoa seuraavista tietovarannoista: Rakennuslupa ja-valvontatiedot, Alueiden käytön lupa- ja valvontatiedot, Ympäristöterveys lupa- ja valvontatiedot ja Ympäristönsuojelun lupa- ja valvontatiedot. Luvat ja valvonta -tietovaranto tuottaa tietoja myös kaupunkiyhteiseen asiakastietovarantoon.

Rakennuslupa ja -valvontatiedot tietovarantoon tiedot syntyvät osana Rakennusvalvonnan rakentamisen viranomaisvalvontaa ja yleisten alueiden hankkeiden suunnittelua ja toteutusta. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet:

Alueiden käytön lupa- ja valvontatiedot -tietovarantoon tiedot syntyvät osana kaupungin kaavoitusasiat sekä tilaratkaisut ja -hankkeita, jotka käsittelevät yleisten alueiden käytön valvontaa ja lupia. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet:

Ympäristöterveys lupa- ja valvontatiedot -tietovarantoon tiedot siirtyvät osana ympäristöluvat, -suojelu ja -valvonnan toimintaa ympäristöterveydenhuollon prosesseista. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet:

Ympäristönsuojelun lupa- ja valvontatiedot -tietovarantoon tiedot siirtyvät osana ympäristöluvat, -suojelu ja -valvonnan toimintaa ympäristöluvat ja valvonta prosesseista. Tietovarantoon liittyvät rekisteriselosteet:

Kaupunkiympäristön Asianhallinta, sopimus ja päätöstieto

Kaupunkiympäristön asianhallinta, sopimus ja päätöstietovaranto sisältää asiarekisteri-, päätöstiedot-, sopimustiedot- ja hanketietojen tietovarannot.

  • Hanketiedot-tietovaranto sisältää toiminnan ja tietojärjestelmien kehittämiseen liittyvät hanketiedot sekä Silta-hankehallintajärjestelmään vietävien hankkeiden tiedot. Hanketiedot tietovaranto tuottaa tietoa kaupunkiyhteiseen Kehittämisen tietovarantoon. 
  • Henkilöstötiedot-tietovaranto tuottaa henkilöstön rekrytointitietoja, palvelusuhdetietoja ja vakanssitiedot kaupunkiyhteiseen Henkilöstötietovarantoon. 

Kaupunkiympäristön toimialan tietovarantojen tietoaineistot

Maankäytön suunnittelu- ja päätöstieto -tietovaranto

Maankäytön suunnitelmatiedot -tietovarannon keskeiset tietoryhmät on lueteltu alla. Lisätietoja tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

  • Yleiskaavojen suunnitelmatiedot
  • Asemakaavojen suunnitelmatiedot
  • Osayleiskaavan suunnitelmatiedot
  • Poikkeamisten suunnitelmatiedot 
  • Rakennuskieltojen suunnitelmatiedot 
  • Liikenteen tavoiteverkko -suunnitelmatiedot (esim. väylät, raideliikenne) 
  • Liikennesuunnitelmat (katusuunnitelmaluonnos) 
  • Katusuunnitelmat 
  • Siltasuunnitelmat 
  • Kadun rakennussuunnitelmat 
  • Liikenteen ohjaussuunnitelmat 
  • Liikennevalosuunnitelmat 
  • Aluesuunnitelmat (puisto- ja viheralueet).  
  • Hoito- ja kehittämissuunnitelmat 
  • Muut maankäytön suunnitelmatiedot 

Maankäytönpäätöstiedot-tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat: 

  • Rakennusjärjestys 
  • Yleiskaavatiedot 
  • Asemakaavatiedot 
  • Osayleiskaavatiedot 
  • Poikkeamistiedot 
  • Rakennuskieltotiedot 
  • Liikenteen tavoiteverkot (pyörä- ja raideliikenne) 
  • Liikenteen yleissuunnitelma (esim. Raide-Jokeri) 
  • Katusuunnitelma 
  • Siltasuunnitelma (sisältää mahdolliset silta- ja taitorakennesuunnitelmat) 
  • Liikenteen ohjaussuunnitelmat 
  • Liikennevalosuunnitelmat 
  • Aluesuunnitelmat (Puistot ja viheralueet)
  • Muut maankäyttöpäätöstiedot 
Maa- ja vesiomaisuuden hallintatieto –tietovaranto 

Maa- ja vesiomaisuuden hallintatieto -tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat: 

  • Maapoliittiset suunnitelmatiedot 
  • Kiinteistöjen kehittämistiedot 
  • Maaomaisuuden hallinnan ja käytön sopimukset (maanvuokraustiedot, maan myynti- ja ostotiedot, maankäyttösopimustiedot, tontinluovutustiedot) 
  • Rakentamiskelpoisuustiedot 
  • Katualueen haltuunottotiedot 
  • Kaupungin pilaantuneiden maa-alueiden puhdistamistiedot 

Maa- ja vesiomaisuuden hallintatiedon -tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista on lisätietoja tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS). 

Henkilötietojen säilytysaika on henkilön tai sidosryhmäorganisaation ilmoitukseen perustuva niiden tietojen osalta, jotka lakisääteisesti kuuluvat Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun sidosryhmien yhteysrekisterin piiriin.  

Tietovarantoon liittyvä rekisteriseloste:

Maaperä- ja maanpeitetiedot tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat: 

  • Maaperätiedot 
  • Kallioperätiedot 
  • Maastotiedot 
  • Maanpeitetiedot 
  • Kasvillisuustiedot 
  • Pilaantuneet maa-alueet 

Maaperä- ja maanpeitetiedot -tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista lisätietoja on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Luontotiedot-tietovarannon keskeisiä tietoryhmiä ovat: 

  • Rauhoitetut luontokohteet 
  • Arvokkaat luontokohteet 
  • Kasvillisuustiedot (biotooppitiedot) 
  • Vesistötiedot 
  • Vieraslajitiedot 
  • Luontoselvitykset 
  • Luonnonsuojeluohjelma

Luontotiedot-tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista lisätietoja on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Henkilötietojen säilytysaika on sama kuin havaintotiedon säilytysaika sen mukaan, mitä lakisääteisesti kuuluu tallentaa Luontotietojärjestelmän havaitsijarekisteriin.

Kiinteistö- ja paikannustieto -tietovaranto

Kiinteistötietojen tietovarannon keskeisiä tietoryhmiä ovat: 

  • Kiinteistöjen perustiedot 
  • Kiinteistön omistajatiedot 
  • Määräalat 
  • Vuokra-alueet (rasitteet ja käyttöoikeusrajoitukset) 
  • Kiinteistötoimitustiedot 
  • Kaavayksiköt 
  • Tonttijaot 

Kiinteistötietojen-tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista lisätietoja on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Henkilötietojen säilytysaika on 10 vuotta Östersundomin kaavoitusasioiden asiakaspalvelurekisteriin tallennettavien tietojen osalta. 

Nimistö- ja osoitetiedot -tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat: 

  • Nimistötiedot 
  • Osoitetiedot 
  • Osoitehakutiedot 

Nimistö- ja osoitetieto -tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista lisätietoja on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Paikannustiedot-tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat:  

  • Pisterekisterit 
  • Pistekortit 

Henkilötietoja, jotka ovat tallennettu Rakennusvalvonnan lupakäsittelyn asiakasrekisteriin säilytetään pysyvästi.

Aluejakotiedot-tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat: 

  • Kaupunginosajako 
  • Piirijako 
  • Postinumeroalueet 
  • Äänestysaluejako 
  • Oppilaaksiottoalueet ja muut toiminnalliset / vastuualuejaot 

Aluejako -tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista lisätietoja on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS). 

Rakennus- ja huoneistotieto tietovaranto

Rakennustiedot-tietovarannon keskeisiä tietoryhmiä ovat: 

  • Rakennusten perustiedot (Y-alusta) 
  • Rakennuksen omistajatiedot 
  • Rakennuksen korjaus- ja ylläpitotiedot 
  • Rakennuksen energia(kulutus)tiedot 
  • Maanalaiset tilat 

Rakennustiedot-tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista lisätietoja on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Rakennustietovarantoon tallennettujen henkilötietojen säilytysajoista todetaan rekistereittäin seuraavaa: 

  • Helsingin kaupungin rakennuttamien toimitilojen ja yleisten alueiden hankintojen rekisterissä 12 vuotta, rikosrekisteriote hävitetään tarkistamisen jälkeen.  
  • Helsingin kaupungin tilojen järjestämisen ja hankinnan rekisterissä henkilötietoja säilytetään enintään 50 vuotta, kun tiedot on kerätty rakennusten suunnitelma- ja tutkimustarkoituksessa. Perusparannusten lähtötietoja varten kerätty henkilötieto säilytetään enintään 15 vuotta.  
  • Kaupunkimittauksen rakennusvalvonta- ja mittauspalveluiden asiakasrekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään 10 vuoden ajan, kun tiedot on kerätty rakennusvalvontamittausten yhteydessä. Muiden mittauspalveluiden osalta tietoja säilytetään yksi (1) vuosi tilauksen kalenterivuoden päättymisestä 
  • Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan omistamien ja hallinnoimien tilojen ylläpidon rekisteriin tallennettuja henkilötiedot tuhotaan heti käyttötarkoituksen päätyttyä tai kun sopimussuhde on päättynyt.  
  • Rakennusvalvonnan rakennustyöaikaisen valvonnan rekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään 50 vuotta.  
  • Rakennusvalvonnan, rakennusten kunnossapidon ja käytön valvonnan rekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään 50 vuotta.  

Huoneistotiedot-tietovarannon keskeisiä tietoryhmiä ovat: 

  • Huoneiston perustiedot (y-alusta) 
  • Huoneiston omistajatiedot 
  • Asuntotiedot 
  • Palvelutilatiedot 

Huoneistotiedot-tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista lisätietoja on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Huoneistotietotietovarantoon tallennettujen henkilötietojen säilytysajoista todetaan rekistereittäin seuraavaa: 

  • ARA-vuokra-asuntojen asukasvalintojen valvonnan asiakasrekisterissä henkilötietojen säilytysajat ovat asukasvalinnan valvonta-asiakirjoille viisi (5) vuotta ja päätöksille 10 vuotta.  
  • Helsingin kaupungin Asuntotuotannon asumisoikeusasuntojen hakijarekisteriin tallennettujen henkilötietojen säilytysaika on 10 vuotta asunnon vastaanottamisesta.  
  • Asumisoikeusnumeroiden ja -asuntojen asiakasrekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään pysyvästi, joka liittyy järjestysnumeroon. Päätökset ja niihin liittyvät asiakirjat säilytään 10 vuotta.
  • Helsingin kaupungin omistamien tilojen hallinnan ja omistamisen rekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään käyttötarkoituksen määrittelemän ajan, mutta enintään 50 vuotta.  
  • Helsingin kaupungin rakennuttamien toimitilojen ja yleisten alueiden hankintojen rekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään 12 vuotta hankkeen vastaanottopäivän jälkeen. Rikosrekisteriote hävitetään tarkistamisen jälkeen.  
  • Helsingin kaupungin tilojen järjestämisen ja hankinnan rekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään 50 vuotta, kun tiedot on kerätty rakennusten suunnitelma- ja tutkimustarkoituksessa. Perusparannusten lähtötietoja varten kerätty henkilötietoa säilytetään enintään 15 vuotta 
  • Helsingin kaupungin Asuntotuotannon Hitas-asuntojen hakijarekisteriin tallennetut henkilötietoja säilytetään 15 vuotta sopimuksen tekemisestä. Hitas-arvontatietoja säilytetään kaksi vuotta.  
  • Hitas-palvelujen asunto- ja omistajarekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään arvontatietojen osalta kaksi (2) vuotta.
  • Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan omistamien ja hallinnoimien tilojen ylläpidon rekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään ainoastaan tietojen käyttötarkoituksen ajan tai ne poistetaan, kun sopimussuhde on päättynyt.  
  • Rakennusvalvonnan lupakäsittelyn asiakasrekisterissä henkilötietoja säilytetään pysyvästi.  
  • Rakennusvalvonnan rakennustyöaikaisen valvonnan rekisterissä henkilötietoja säilytetään 50 vuotta.  
  • Rakennusvalvonnan, rakennusten kunnossapidon ja käytön valvonnan rekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään 50 vuotta.  
  • SOTE-erityisryhmien asuntojen asiakasrekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään 10 vuotta vuokrasuhteen päättymisestä.
  • Työsuhdeasuntojen asiakasrekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään 10 vuotta vuokrasuhteen päättymisestä.  
  • Vapaarahoitteisten asuntojen asiakasrekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään 10 vuotta vuokrasuhteen päättymisestä.  
  • Vuokra-asuntojen asukasvalintojen asiakasrekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään kolme (3) vuotta asunnon saamisen tai hakemuksen vanhenemisen jälkeen.  

Rakennelmat ja rakenteet -tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat omaisuuden hallintaan ja ylläpitoon liittyvät tiedot. 

Rakennelmat ja rakenteet-tietovarantoon tallennettujen asiakirjojen käsittelystä ja säilytysajoista lisätietoja on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Yleiset alueet ja tekniset verkostot -tietovaranto

Liikenne- ja katutiedot -tietovarannon keskeisiä tietoaineistoja ovat: katutiedot, liikenneväylätiedot, siltatiedot, tunnelitiedot, pyöräverkostotiedot, jalankulkuväylät.  

Liikenne- ja katutiedot -tietovarantoon tallennettujen henkilötietojen säilytysajoista todetaan rekistereittäin seuraavaa: 

  • Henkilötietojen säilyttämisajoista on Helsingin kaupungin rakennuttamien toimitilojen ja yleisten alueiden hankintojen rekisterissä 12 vuotta hankkeen vastaanottopäivän jälkeen. Rikosrekisteriote hävitetään tarkistamisen jälkeen 
  • Katu-, puisto- ja ulkovalaistushankkeiden projektipankin käyttäjätunnusten hallinnan rekisterissä henkilötietoja säilytetään pysyvästi 
  • Kaupunkitekniikan rekisterissä henkilötiedot poistetaan käyttötarkoituksen päätyttyä tai kun alihankintasuhde on päättynyt.  
  • Henkilötietoja, jotka liittyvät katusuunnittelun vuorovaikutussuunnitteluun, säilytetään Helsingin kaupungin liikenne- ja katusuunnittelurekisterissä, katusuunnitelman lainvoimaisuuteen saakka. Liikennesuunnittelussa osana kaavoitussuunnittelua tietoja säilytetään pysyvästi. Palautteita säilytetään enintään 10 vuotta.  
  • Helsingin kaupungin liikennejärjestelmän kehittämisen rekisterissä henkilötietoja säilytetään enintään viisi (5) vuotta.  
  • Henkilötietoja säilytetään Liikennevalojen vika- ja vaurioilmoituksen rekisterissä, kun vika on korjattu tai enintään 10 vuotta.  
  • Yleisten alueiden asiakasrekiserissä henkilötietoja säilytetään 10 vuoden ajan siitä lähtien, kun henkilötietojen käsittely on aloitettu.

Lisätietoja tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Virkistys- ja viheraluekohteiden tietovarannon keskeisiä tietoaineistoja ovat: puistot, torit, istutetut puut ja hoidettava kasvillisuus.

Virkistys- ja viheraluekohteiden -tietovarantoon tallennettujen henkilötietojen säilytysajoista todetaan rekistereittäin seuraavaa: 

  • Henkilötietojen säilyttämisajoista on Helsingin kaupungin rakennuttamien toimitilojen ja yleisten alueiden hankintojen rekisterissä 12 vuotta hankkeen vastaanottopäivän jälkeen. Rikosrekisteriote hävitetään tarkistamisen jälkeen.
  • Puistokummi-rekisterissä henkilötietoja säilytetään siihen asti, kunnes henkilö ilmoittaa eroavansa puistokummitoiminnasta tai ole toiminut aktiivisesti kolmeen (3) vuoteen.  
  • Yleisten alueiden asiakasrekiserissä henkilötietoja säilytetään 10 vuoden ajan siitä lähtien, kun henkilötietojen käsittely on aloitettu. 

Lisätietoja tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Kalusteet ja varusteet -tietovarannon keskeisin tietoryhmä on Yleisten alueiden rekisterin (YLRE) hankkeiden tietosisältöjen kehittäminen. 

Lisätietoja tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Tekniset verkostot -tietovarannon keskeiset tietoaineistot ovat: sähköverkot, vesihuoltoverkot, ulkovalaistusverkot, HKL-verkot, viestintäverkot, lämpö/ jäähdytys/ kaasuverkot/, jätehuoltoverkot, liikennevalot, johtotietopalvelun lupa-alueet.  

Tekniset verkostot -tietovarantoon tallennettujen henkilötietojen säilytysajoista todetaan rekistereittäin seuraavaa: 

  • Henkilötietojen säilytysaika Kaupunkitekniikan rekisterissä kestää vain käyttötarkoituksen ajan tai, kun alihankintasuhde on päättynyt.  
  • Henkilötietoja säilytetään Liikennevalojen vika- ja vaurioilmoituksen rekisterissä, kun vika on korjattu tai enintään 10 vuotta.  
  • Ulkovalaistuksen rekisterissä henkilötietoja säilytetään vain alihankintasuhteen ajan tai, kun käyttötarkoitus on päättynyt.  

Lisätietoja tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Rakentamisen suunnittelu- ja rakentamisen aikainen tieto -tietovaranto

Rakentamisen hankesuunnitelmatiedot -tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat: 

  • Katuhankkeet 
  • Rakennushankkeet (rakennus, toimitila, palvelutila, asunto-rakennushankkeet, hissit) 
  • Puisto- ja viheraluehankkeet

Lisätietoja tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Rakentamisen aikainen tieto -tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat: 

  • Rakennuksen rakentamisen aikaiset tiedot 
  • Infran (katualueet) rakentamisen aikaiset tiedot 
  • Puisto- ja viheralueiden rakentamisen aikaiset tiedot 

Lisätietoja tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Luvat ja valvonta -tietovaranto

Rakennuslupa ja -valvontatiedot -tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat:

  • Rakennuslupa- ja päätöstiedot
  • Rakentamisen aikainen valvontatieto

Rakennuslupa ja -valvontatiedot -tietovarantoon tallennettujen henkilötietojen säilytysajoista todetaan rekistereittäin seuraavaa: 

  • Henkilötietoja säilytetään Kaupunkimittauksen rakennusvalvonta ja mittauspalveluiden asiakasrekisterissä Rakennusvalvontamittausten osalta 10 vuotta tilauksen kalenterivuoden päättymisestä. Muiden mittauspalveluiden osalta yksi (1) vuosi tilauksen kalenterivuoden päättymisestä.
  • Rakennusvalvonnan lupakäsittelyn asiakasrekisterissä henkilötietoja säilytetään pysyvästi.
  • Rakennusvalvonnan rakennustyöaikaisen valvonnan rekisterissä henkilötietoja säilytetään 50 vuotta.
  • Rakennusvalvonnan, rakennusten kunnossapidon ja käytön valvonnan rekisterissä henkilötietojen säilytysaika on 50 vuotta.
  • Östersundomin kaavoitusasioiden asiakaspalvelurekisterissä henkilötietoja säilytetään tarpeen mukaan enintään 10 vuotta.

Lisätietoja tietovarantoon tallentuvien tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Alueiden käytön lupa- ja valvontatiedot -tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat:

  • Aluevuokraustiedot
  • Kaivuuilmoitustiedot
  • Lyhyen maavuokrauksen tiedot
  • Sijoitussopimustiedot
  • Tapahtumatiedot (yleiset alueet)
  • Tilapäiset liikennejärjestelytiedot
  • Alueiden käytön valvontatiedot
  • Asukaspysäköintiluvat ja pysäköinnin valvontatiedot

Alueiden käytön lupa- ja valvontatiedot -tietovarantoon tallennettujen henkilötietojen säilytysajoista todetaan rekistereittäin seuraavaa: 

  • Henkilötietoja säilytetään Ajoneuvojen siirto- ja siirtokorvauspäätösrekisterissä 10 vuotta virhemaksupäätöksestä tai korvauspäätöksestä.
  • Alueiden käytön lupa- ja vuokrausasioiden asiakasrekisterissä henkilötietoja säilytetään 10 vuotta. Sijoitussopimusta koskevat henkilötiedot säilytetään niin kauan kuin sopimus on voimassa.
  • Autohotellin asiakasrekisterissä henkilötietoja säilytetään kaksi (2) vuotta sopimuksen päättymisen jälkeen.
  • Maksullisen pysäköinnin ja pysäköintitunnusten asiakasrekisterissä henkilötietoja säilytetään pysäköintitunnusten osalta 10 vuotta asiakkuuden päättymisestä. Korttiautomaatilla maksettujen pysäköintimaksujen säilytysaika on yksi (1) vuosi.
  • Pysäköintivirhemaksurekisterissä henkilötietoja säilytetään 10 vuotta virhemaksupäätöksestä.  

Lisätietoja tietovarantoon tallentuvien tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Ympäristöterveys lupa- ja valvontatiedot -tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat: 

  • Elintarvikevalvonnan tiedot 
  • Terveydensuojelun tiedot 
  • Eläinlääkintähuollon tiedot
  • Eläinsuojelun tiedot 

Ympäristöterveys lupa- ja valvontatiedot -tietovarantoon tallennettujen henkilötietojen säilytysajoista todetaan rekistereittäin seuraavaa:

  • Henkilötietojen säilytysaika on asumisterveysvalvonnan asiakasrekisterissä 20 vuotta toimenpidepyynnön vastaanottamisesta ja pysyvästi hakemusasian vastaanottamisesta tai viranhaltijan tai toimielimen päätöksestä.
  • Elintarvikevalvonnan asiakasrekisterissä henkilötietoja säilytetään 5 vuotta toimenpidepyynnön käsittelyn päättymispäivästä.
  • Eläinsuojelu- ja eläintauti valvonnan asiakasrekisterissä henkilötietoja säilytetään vain välttämättömän käsittelyn ajan tai tiedonohjaussuunnitelman mukaisesti.
  • Ruokamyrkytys asiakasrekisterissä henkilötietojen säilytysaika kestää vain välttämättömän asian käsittelyn ajan tai tiedonohjaussuunnitelman mukaan.
  • Talousvesivalvonnan asiakasrekisterissä henkilötietoja säilytetään kaksi (2) vuotta toimenpidepyynnön käsittelystä.
  • Terveydensuojelu- ja tupakkavalvonnan asiakasrekisterissä henkilötietoja säilytetään 10 vuotta toimenpidepyynnön vastaanottamisesta ja pysyvästi asia vastaanottamisesta tai viranhaltijan tai toimielimien päätöksestä.

Lisätietoja tietovarantoon tallentuvien tietojaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Ympäristönsuojelun lupa- ja valvontatiedot -tietovarannon keskeiset tietoryhmät ovat: 

  • Ympäristösuojelun tiedot 
  • Ympäristövalvonnan tiedot 
  • Ympäristön tilan tiedot 

Ympäristönsuojelun lupa- ja valvontatiedot -tietovarantoon tallennettujen henkilötietojen säilytysajoista todetaan rekistereittäin seuraavaa:

  • Henkilötietoja säilytetään Ympäristönsuojeluun liittyvässä tutkimuksen ja tiedonkeruun rekisterissä vain käyttötarkoituksen ajan.  
  • Ympäristösuojeluvalvonnan rekisterissä henkilötietoja säilytetään toistaiseksi.

Lisätietoja tietovarantoon tallentuvien tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS).

Lisätietoja tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS)

Maankäytön suunnittelu ja päätöstieto -tietovarannot
Maankäytön suunnitelmatiedot -tietovaranto
  • 08 00 Liikenteen tavoiteverkko -suunnitelmatiedot (esim. väylät, raideliikenne)
  • 08 00 00 01 Palvelutaso- ja verkkosuunnittelu
  • 08 01 Liikenteen ohjaussuunnitelmat
  • 08 01 01 Liikennevalosuunnitelmat
  • 10 03 00 01 Osayleiskaavan suunnitelmatiedot
  • 10 03 00 02 Maanalainen yleiskaavoitus
  • 10 03 00 03 Maankäytön yleissuunnittelu
  • 10 03 01 Asemakaavojen suunnitelmatiedot
  • 10 03 02 Rakennuskieltojen suunnitelmatiedot
  • 10 04 01 Poikkeamisten suunnitelmatiedot
  • 10 05 Aluesuunnitelmat (puisto- ja viheralueet)
  • 10 05 00 01 Aluesuunnittelu, alueiden hoidon ja kehittämisen suunnittelu
  • 10 05 00 03 Tarveselvitys, yleiset alueet
  • 10 05 02 00 Liikennesuunnitelmat (katusuunnitelmaluonnos)
  • 10 07 05 00 Yleiskaavojen suunnitelmatiedot
  • 10 05 02 00 Katusuunnitelmat
  • 10 05 02 01 Siltasuunnitelmat
  • 10 05 03 01 Kadun rakennussuunnitelmat
  • 10 05 04 Hoito- ja kehittämissuunnitelmat
  • 10 03 03 Muut maankäytön suunnitelmatiedot
Maa- ja vesiomaisuuden hallintatiedon -tietovaranto
  • 10 01 00 00 Maan ja vesialueiden ostaminen ja vaihto
  • 10 01 01 00 Tonttien varaaminen
  • 10 01 00 01 Etuosto-oikeusmenettely
  • 10 01 00 02 Lunastusmenettely
  • 10 01 00 03 Katualueiden haltuunotto
  • 10 01 00 05 Maankäyttösopimusmenettely
  • 10 01 00 05 Kehittämisaluemenettely
  • 10 01 00 06 Täydennysrakentamiskorvaus
  • 10 01 00 07 Maan hankinta vuokraamalla
  • 10 02 00 00 Kiinteistötoimitukset
  • 10 02 00 01 Kiinteistörekisterin pitäjän päätökset
  • 10 02 00 02 Erillinen sitova tonttijako
  • 10 02 00 03 Kiinteistönluovutusten vahvistaminen
  • 10 05 01 01 Maa-aineisten ja sedimenttien poisto ja hyötykäyttö
  • 10 05 01 02 Rakentamiskelpoiseksi saattaminen
  • 10 05 01 03 Esirakentamisen pohjarakennesuunnittelu
  • 10 05 01 04 Esirakentamisen toteuttaminen (pohjarakentaminen)
Maaperä- ja maanpeitetiedot -tietovaranto
  • 10 02 01 Maaperätutkimukset
  • 10 05 01 01 Maa-ainesten ja sedimenttien poisto ja hyötykäyttö
  • 10 05 01 02 Rakentamiskelpoiseksi saattaminen
  • 10 05 01 03 Esirakentamisen pohjarakennesuunnittelu
  • 10 05 01 04 Esirakentamisen toteuttaminen (pohjarakentaminen)
  • 11 00 00 Ympäristöasioiden hallinta
  • 11 00 01 Ympäristösuojelun suunnittelu ja kehittäminen
  • 11 00 02 00 Luontotietoaineistojen tuottaminen
  • 11 01 00 Ympäristönsuojelu
  • 11 01 04 Luonnonsuojelu
  • 11 01 05 Ympäristövaikutusten arviointi
  • 11 01 01 Vesiensuojelu
  • 11 03 00 Kulttuurimaiseman suojelu ja hoito
Luontotiedot
  • 10 05 00 02 Yleisten alueiden linjaukset ja ohjeet
  • 11 00 00 Ympäristöasioiden hallinta
  • 11 00 01 Ympäristönsuojelun suunnittelu ja kehittäminen
  • 11 00 02 00 Luontotietoaineistojen tuottaminen
  • 11 01 00 Ympäristönsuojelu
  • 11 01 01 Vesiensuojelu
  • 11 01 04 Luonnonsuojelu
  • 11 01 05 Ympäristövaikutusten arviointi
Kiinteistö- ja paikannustietojen tietovarannot
Kiinteistötietojen tietovaranto
  • 10 02 00 00 Kiinteistötoimitukset
  • 10 02 00 01 Kiinteistörekisterit pitäjän päätökset
  • 10 02 00 02 Erillinen sitova tonttijako
  • 10 02 00 03 Kiinteistöluovutusten vahvistaminen
Nimistö- ja osoitetieto
  • 00 01 02 02 Nimistötoimikunta
  • 10 02 00 00 Kiinteistötoimitukset
  • 10 02 00 01 Kiinteistörekisterin pitäjän päätökset
  • 10 02 00 02 Erillinen sitova tonttijako
  • 10 02 00 03 Kiinteistöluovutusten vahvistaminen
  • 10 03 01 Asemakaavoitus
Aluejako-tietovaranto
  • 10 02 00 00 Kiinteistötoimitukset
  • 10 02 00 01 Kiinteistörekisterin pitäjän päätökset
  • 10 02 00 02 Erillinen sitova tonttijako
  • 10 02 00 03 Kiinteistöluovutusten vahvistaminen
  • 10 03 01 Asemakaavoitus
Rakennus- ja huoneistotieto tietovaranto
Rakennustiedot-tietovaranto
  • 02 08 02 Rakennusurakoiden hankinta
  • 10 01 06 Rakennusten ja kiinteistöjen osto
  • 10 01 07 Osakkeiden, tilojen ja tilaelementtien osto
  • 10 04 Rakennusvalvonta
  • 10 05 01 01 Maa-ainesten ja sedimenttien poisto ja hyötykäyttö
  • 10 05 01 02 Rakentamiskelpoiseksi saattaminen
  • 10 05 01 03 Esirakentamisen pohjarakennesuunnittelu
  • 10 05 01 04 Esirakentamisen toteuttaminen (pohjarakentaminen)
  • 10 06 02 Rakennushankkeen suunnittelu
  • 10 06 03 Rakennushankkeen toteutus
  • 10 06 04 Rakennuksen ylläpito
  • 10 07 05 00 Asumisoikeusasuntojen myynti
  • 10 07 05 01 Hitas –asuntojen myynti
Huoneistotiedot -tietovaranto
  • 10 01 02 00 Kaupungin omien rakennusten ja tilojen käyttöoikeuden luovuttaminen toimialoille
  • 10 01 05 Rakennusten
  • 10 01 05 Rakennusten ja tilojen ulosvuokraus
  • 10 04 Rakennusvalvonta
  • 10 06 00 Tilahankkeen tarveselvitys
  • 10 06 01 Tilahankkeen hankesuunnittelu
  • 10 06 02 Rakennushankkeen suunnittelu
  • 10 06 03 Rakennushankkeen toteutus
  • 10 06 04 Rakennuksen ylläpito
  • 10 07 05 00 Asumisoikeusasuntojen myynti
  • 10 07 05 01 Hitas-asuntojen myynti
Rakennelmat ja rakenteet -tietovaranto
  • 02 08 01 Palveluiden ja tavaroiden hankinta (huolto ja ylläpito, sopimukset)
  • 08 03 00 Pysäköinninvalvonta
  • 08 03 01 Ajoneuvojen siirto ja hävittäminen
  • 10 00 04 Infraomaisuuden hallinta
  • 10 01 01 04 Alueiden tilapäinen käyttö ja tilapäinen vuokraus
  • 10 01 01 06 Rakenteiden, laitteiden ja johtojen sijoittaminen (yleinen alue)
  • 10 01 10 Alueiden käytön yleinen jatkuva valvonta
  • 10 02 00 00 Kiinteistötoimitukset
  • 10 02 00 01 Kiinteistörekisterin pitäjän päätökset
  • 10 02 00 02 Erillinen sitova tonttijako
  • 10 02 00 03 Kiinteistönluovutusten vahvistaminen
  • 10 06 00 Tilahankkeen tarveselvitys
  • 10 06 01 Tilahankkeen hankesuunnittelu
  • 10 01 09 Rakennusten, osakkeiden, tilojen ja tilaelementtien sisäänvuokraus ja luovuttaminen toimialojen hallintaan
Yleiset alueet ja tekniset verkostot -tietovarannot
Liikenne- ja katutiedot tietovaranto
  • 10 00 04 Infraomaisuuden hallinta
  • 10 05 05 Alueiden ylläpidon järjestäminen ja toteuttaminen
Virkistys- ja viheraluekohteiden tietovaranto
  • 08 00 00 01 Palvelutaso- ja verkkosuunnittelu
  • 08 03 00 Pysäköinninvalvonta
  • 08 03 01 Ajoneuvon siirto ja hävittäminen
  • 10 00 04 Infraomaisuuden hallinta
  • 10 01 10 Alueiden käytön yleinen jatkuva valvonta
  • 10 01 01 04 Alueiden tilapäinen käyttö ja tilapäinen vuokraus
  • 10 01 01 06 Rakenteiden, laitteiden ja johtojen sijoittaminen (yleinen alue)
  • 10 05 00 02 Yleisten alueiden linjaukset ja ohjeet
  • 10 05 00 01 Aluesuunnittelu, alueiden hoidon ja kehittämisen suunnittelu
  • 10 05 00 03 Tarveselvitys, yleiset alueet
  • 10 05 05 Alueiden ylläpidon järjestäminen ja toteuttaminen
Kalusteet ja varusteet –tietovaranto
  • 10 00 04 Infraomaisuuden hallinta
  • 10 05 05 Alueiden ylläpidon järjestäminen ja toteuttaminen
Tekniset verkostot –tietovaranto
  • 08 00 00 01 Palvelutaso- ja verkkosuunnittelu
  • 08 03 00 Pysäköinninvalvonta
  • 08 03 01 Ajoneuvojen siirto ja hävittäminen
  • 10 00 04 Infraomaisuuden hallinta
  • 10 01 01 04 Alueiden tilapäinen käyttö ja tilapäinen vuokraus
  • 10 01 01 06 Rakenteiden, laitteiden ja johtojen sijoittaminen (yleinen alue)
  • 10 01 10 Alueiden käytön yleinen jatkuva valvonta
Rakentamisen suunnittelu- ja rakentamisen aikainen tieto -tietovarannot
Rakentamisen hankesuunnitelmatiedot -tietovaranto
  • 10 06 00 Tilahankkeen tarveselvitys
  • 10 06 01 Tilahankkeen hankesuunnittelu
  • 10 06 03 Rakennushankkeen toteutus
  • 10 06 04 Rakennuksen ylläpito
  • 10 07 05 00 Asumisoikeusasuntojen myynti
  • 10 07 05 01 Hitas-asuntojen myynti
Rakentamisen aikainen tieto -tietovaranto
  • 10 06 02 Rakennushankkeen suunnittelu
  • 10 06 03 Rakennushankkeen toteutus
  • 10 06 04 Rakennuksen ylläpito
  • 10 07 05 00 Asumisoikeusasuntojen myynti
  • 10 07 05 01 Hitas-asuntojen myynti
Luvat ja valvonta -tietovarannot
Rakennuslupa ja -valvontatiedot -tietovaranto
  • 10 04 Rakennusvalvonta
  • 10 00 04 Infraomaisuuden hallinta
Alueiden käytön lupa- ja valvontatiedot -tietovaranto
  • 03 03 01 Ajoneuvojen siirto ja hävittäminen
  • 08 03 00 Pysäköinninvalvonta
  • 10 01 01 04 Alueiden tilapäinen käyttö ja tilapäinen vuokraus
  • 10 01 01 06 Rakenteiden, laitteiden ja johtojen sijoittaminen (yleinen alue)
  • 10 01 10 Alueiden käytön yleinen jatkuva valvonta
Ympäristöterveys lupa- ja valvontatiedot -tietovaranto
  • 11 00 04 Ympäristöterveydenhuollon tutkimusprojektit ja kehittämistyö
  • 11 02 00 Elintarvikevalvonta
  • 11 02 02 Terveydensuojelu (ympäristöterveys)
  • 11 02 04 Tupakka- ja nikotiinivalmisteiden valvonta
  • 11 02 06 Eläinlääkintähuolto
Ympäristönsuojelun lupa- ja valvontatiedot -tietovaranto
  • 11 00 02 01 Vesistöjen seuranta
  • 11 00 03 Kunnalliset yleiset määräykset ja valvontaohjelmat
  • 11 01 05 Vesi- ja maastoliikennelupien myöntäminen
  • 11 01 06 00 Jätevalvonta ja -neuvonta
  • 11 01 06 01 Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen

Kaupunkiympäristön toimialan tietovarantojen tietojärjestelmät

Maankäytön suunnittelu- ja päätöstieto -tietovaranto

Maankäytön suunnitelmatietojen tietovarantoon tietoa kerrytetään seuraavilla tietojärjestelmillä: Paikkatietopalvelin ja paikkatietotuotantojärjestelmät, projektinhallintajärjestelmät, toimialan tarkastajajärjestelmä, alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä, kaupunkimittausjärjestelmät ja yleisten alueiden rekisteri.

Maankäytönpäätöstietovarantoon tietoa tuottavat paikkatietopalvelin, tarkastajajärjestelmä ja alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä.

Maa- ja vesiomaisuuden hallintatieto -tietovaranto

Maa- ja vesiomaisuuden hallintatieto -tietovarantoon tietoja tuottavat tietojärjestelmät ovat sopimustenhallintajärjestelmä, kuntarekisteri, paikkatietopalvelin ja alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä.

Maaperä- ja maanpeitetiedot -tietovarantoon tietoja tuottavat tietojärjestelmät ovat maaperätietojen suunnittelujärjestelmä, geotekninen pohjavesijärjestelmä, energian käytönseurantajärjestelmä, tarkastajajärjestelmä, alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä sekä paikkatietopalvelimen rajapintapalvelu avoimelle datalle.

Luontotiedot-tietovarantoon tietoja tuottavat tietojärjestelmät ovat: luontotietojärjestelmä, paikkatietopalvelin, kenttäraportointipalvelu, paikkatietopalvelu sekä paikkatietopalvelimen rajapintapalvelu avoimelle datalle.

Kiinteistö- ja paikannustieto -tietovaranto

Kiinteistötiedot-tietovarannon tietoja käsitellään seuraavilla tietojärjestelmillä: rakennusprojektien ja -hankkeiden hallinta, rakennushankkeiden projektipankki, kuntarekisteri, paikkatietopalvelin, kiinteistönhallintajärjestelmä, kiinteistönluovutusilmoituksen järjestelmä, kiinteistötietojärjestelmä, energian seurantajärjestelmä, omakotitalotonttien vuokraushakemusten käsittely ja arkistointi, projektinhallintajärjestelmiä, tarkastajajärjestelmä, laskutusohjelma, tarkastajajärjestelmä, alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä sekä MML:n ylläpitämä kiinteistörekisteri.

Nimistö- ja osoitetiedot -tietovarannon tietoja käsitellään asiakas- ja asuntorekisteriohjelmassa, kiinteistöhallinnan järjestelmässä, projektinhallintajärjestelmässä, kuntarekisterissä, paikkatietopalvelimen rajapinnoilla avoimen datan jakamiseksi.

Paikannustiedot-tietovarannon tietoja tuotetaan paikkatuotannon tietojärjestelmällä ja tallennetaan tietokantaan.

Aluejako-tietovarannon tietoja käsitellään alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmässä sekä paikkatietopalvelimen rajapintapalvelussa avoimelle datalle.

Rakennus- ja huoneistotieto -tietovaranto

Rakennustiedot-tietovarantoon tuottaa tai hakee rajapinnan kautta tietoa seuraavat tietojärjestelmät: Kuntarekisteri, 3D-kaupunkimallin tuotantojärjestelmä, avaintenhallintajärjestelmä, rakennusprojektien ja -hankkeiden hallintajärjestelmä, piirto- ja mallinnusohjelma, alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä, rakennuspiirtokanta ja Lupapiste.fi-palvelussa, asiakas- ja asuntorekisteriohjelma, asukasvalintaohjelmat, asuntotuotantotoimiston järjestelmä, rakennusprojektin aineistopankki, paikkatiedon tietokanta, paikkatiedon palvelin, infrahankkeiden haittojen hallinnan järjestelmä, asumispalvelujen tietojärjestelmä, energian seurantajärjestelmä, projektienhallintajärjestelmät sekä tarkastajajärjestelmä.

Huoneistotiedot-tietovarantoon tietoja tuottavat rakennusprojektien ja -hankkeiden hallintajärjestelmä, asiakas- ja asuntorekisteriohjelma, asukasvalintaohjelmat, asuntotuotantotoimiston järjestelmät, Hitas-järjestelmä, asumis- ja asuntovuokraus palveluohjelmat, kohdetietojärjestelmä sekä projektinhallintatyökalut.

Rakennelmat ja rakenteet -tietovarantoon tietoa tuottavat kuntarekisteri, projektinhallintajärjestelmät sekä alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä.

Yleiset alueet ja tekniset verkostot -tietovaranto

Liikenne- ja katutiedot tietovarantoon tietoja tuottavat tietojärjestelmät ovat: paikkatietopalvelin, kenttäraportointipalvelu, siltarekisteri ja yleisten alueiden rekisteri.

Virkistys- ja viheralueet sekä Kalusteet- ja varusteet -tietovarantoihin tietoja tuottava tietojärjestelmä on yleisten alueiden rekisteri.

Tekniset verkostot -tietovarantoon tietoja tuottavia tietojärjestelmiä ovat: ulkovalaistuksen ylläpitojärjestelmät, johtotietopalvelu, LVI-kustannussuunnittelu, paikkatietopalvelimen rajapintapalvelu avoimelle datalle.

Rakentamisen suunnittelu- ja rakentamisen aikainen tieto -tietovaranto

Rakentamisen hankesuunnitelmatiedot -tietovarantoon tietoja tuottaa projektinhallinnan tietojärjestelmä.

Rakentamisen aikainen tieto -tietovarantoon tietoja tuottaa projektinhallintajärjestelmät, projektipankki ja Triple connect (tietomallit).

Luvat ja valvonta -tietovaranto

Alueiden käytön lupa- ja valvontatiedon tietovarantoon tietoja tuotetaan ja käsitellään seuraavilla tietojärjestelmillä: Alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä, paikkatietopalvelin, kiinteistötietojärjestelmä, pysäköintijärjestelmä sekä MML Kiinteistöluovutuksenilmoitus järjestelmä.

Rakennuslupa- ja valvontatiedot -tietovarantoon tuotetaan tietoja seuraavilla tietojärjestelmillä: Kuntarekisteri, Lupapiste.fi -palvelu sekä alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä.

Ympäristöterveys lupa- ja valvontatiedot -tietovarantoon tietoja tuotetaan ja käsitellään seuraavilla tietojärjestelmillä: Alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä, kenttäraportointijärjestelmä, paikkatietopalvelimen rajapintapalvelu avoimelle datalle, tarkastajajärjestelmä, alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä, arkistotietokanta sekä ympäristöterveydenhuollon kohdetietojärjestelmä.

Ympäristönsuojelun lupa- ja valvontatiedot -tietovarantoon tietoja tuotetaan ja käsitellään seuraavilla tietojärjestelmillä: Alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä, kenttäraportointipalvelu, paikkatietopalvelimen rajapintapalvelu avoimelle datalle, tarkastajajärjestelmä, alueiden vuokrauksen hallintajärjestelmä sekä arkistotietokanta.

Tietopyynnön tekeminen asiakirjaan, joka on tuotettu kaupunkiympäristön toimialan tietovarantoihin

Kaupunkiympäristön toimiala
Postiosoite: PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
Käyntiosoite: Työpajankatu 8 (avoinna arkisin 8–16)
Vaihde: 09 310 2611 (arkisin 8–16)

Sähköiset yhteydenotot: kaupunkiymparisto@hel.fi

Lisätietoja: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/yhteystiedot/

Kaupunkiympäristön eri palveluihin voi tutustua suoraan myös internetissä.

Esimerkkejä tietopyynnön tekemisestä tietojärjestelmään, jolla tuotetaan asiakirjoja Kaupunkiympäristön toimialan tietovarantoihin:

  1. Tietopyyntö asiakirjaan, joka on tuotettu Kaupunkiympäristön Maankäytön suunnittelu ja päätöstieto -tietovarantoon:
  2. Tietojärjestelmä: Projektinhallintajärjestelmä
  3. Hakutekijät: Rekisteröidyn yhteystiedot
  4. Tietopyynnöt: Kaupunkiympäristön toimiala, Työpajankatu 8, PL 2100, 00099 Helsingin kaupunki

  1. Tietopyyntö asiakirjaan, joka tuotettu Kaupunkiympäristön Mittaus-, anturi- ja kartoitustietovarannon –tietovarantoon kuuluvaan Maa- ja vesiomaisuuden hallintatieto -tietovarannon luontotietorekisteriin: 
  2. Tietojärjestelmä: Luontotietojärjestelmä
  3. Hakutekijät: Havainnoitsijan etunimi ja sukunimi sekä mahdollinen erityislajintuntemus. 
  4. Tietopyynnöt: Kaupunkiympäristön toimiala, Työpajankatu 8, PL 58235, 00099 Helsingin kaupunki 

Pelastuslaitoksen tietovarantojen käyttötarkoitus

Helsingin kaupungin pelastuslaitos tekee työtä pääkaupungin ja sen asukkaiden sekä vierailijoiden turvallisuuden puolesta. Pelastuslaitos arvioi kaupungin onnettomuusriskejä ja pyrkii ehkäisemään onnettomuudet ennalta sekä varautumaan erilaisiin onnettomuuksiin ja hätätilanteisiin, aina poikkeusoloihin saakka.

Pelastuslaitoksen perustehtävänä on tunnistaa alueen onnettomuusriskit, ehkäistä onnettomuudet, varautua onnettomuuksiin ja väestönsuojeluun sekä minimoida hätätilanteiden vaikutukset pelastustoiminnan ja ensihoidon keinoin.

Pelastuslaitoksen tietovarantojen kuvaukset, ylläpito ja rekisterit

Ensihoito

Ensihoidon tietovaranto on osa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) yhteistä tietovarantoa:

  • Ensihoidon toimintaohjeet ensihoidossa työskenteleville ja hätäkeskukselle päivittäis-, monipotilas- ja suuronnettomuustilanteissa.
    • Tietovarantoon liittyvä rekisteriseloste:
      • Operatiivisen toiminnan virvepuheryhmät
  • Ensihoidon hoito-ohjeet; potilaiden hoito-ohjeet ensihoitajille.
  • Ensihoidon hälytystiedot; hälytyskeskuksen yksikölle välittämät hälytystä koskevat tiedot.
  • Ensihoidon potilastiedot; ensihoitajan täyttämä ensihoitokertomus.
Väestönsuojelu ja varautuminen

Väestönsuojelun ja varautumisen tietovarantoon kuuluvat seuraavat tietovarannot: väestönsuojelun riskianalyysit, pelastuslaitoksen valmiussuunnitelma- ja toteutuksen seurantatiedot, väestönsuojelun suunnitelmat sekä väestönsuojeluhenkilöstön varaamis- ja sijoittamissuunnitelmien tietovarannot.

  • Riskianalyysit; toimintamallit pelastuslaitoksen toiminnan turvaamiseksi kaikissa olosuhteissa riskianalyysien perusteella.
  • Pelastuslaitoksen valmiussuunnitelma- ja toteutuksen seurantatiedot; jatkuvuuden hallintasuunnitelmat, huoltovarmuussuunnitelmat, jatkuvuudenhallinnan kypsyysanalyysit.
  • Väestönsuojelun suunnitelmat; suunnitelmat siviiliväestön suojaamiseksi eri uhkatilanteissa ja miten suojaustoimia ja pelastustoimintaa johdetaan poikkeusoloissa.
  • Väestönsuojelun henkilöstön varaamis- ja sijoitussuunnitelmat; pelastuslaitoksen henkilöstön varaamis- ja sijoitussuunnitelmat, siviiliväestön varaamis- ja sijoitussuunnitelmat.
    • Tietovarantoon liittyvä rekisteriseloste: Varautumisen tehtävät
Pelastustoiminta

Pelastustoiminnan tietovaranto sisältää pelastustoiminnan toimintaohjeet, onnettomuusraportoinnin, pelastustoiminnan hälytystiedot sekä riskianalyysi, tilasto- ja tutkimustoiminnan tietovarannot.

  • Pelastustoiminnan toimintaohjeet. Tietovarantoon liittyvät seuraavat rekisteriselosteet:
    • Pelastustoiminnan johtaminen ja kehittäminen
    • Operatiivisen toiminnan virvepuheryhmät
  • Onnettomuusraportointi; onnettomuusseloste, rakennusseloste, palontutkintaseloste.
  • Pelastustoimen hälytystiedot; hätäkeskuksen yksikölle antamat hälytystä koskevat tiedot.
    • Pelastustoiminnan kohdetiedot; operatiivista toimintaa tukevaa kohdekohtaista tietoa sekä teksti- että kuvamuodossa esitettynä.
  • Riskianalyysi sekä tilasto- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoaineistoja kaupunkiyhteiseen turvallisuustietovarantoon. Riskianalyysien avulla suunnitellaan pelastuslaitoksen toiminnan turvaamiseksi kaikissa olosuhteissa.
    • Suunnitteluperisaatteet saadaan Turvallisuuskomitean turvallisuusstrategiasta (YT), sotilastaktisista julkaisuista ja sisäministeriön (SM) väestönsuojaamisen strategiasta.
Onnettomuuksien ehkäisy

Onnettomuuksien ehkäisyn tietovarantoon kuuluvat pelastuslaitoksen valvontatiedot, onnettomuuksien ehkäisytyön toimenpiteiden kirjaukset, valvontarekisterin ylläpitotiedot, valvonnan suunnittelu ja kohteiden jaon tiedot. Lisäksi tietovarantoon kuuluvat turvallisuuskoulutustiedot.

  • Pelastuslaitoksen valvontatiedot; onnettomuuksien ehkäisytyön toimenpiteiden kirjaukset, valvontarekisterin ylläpitotiedot, valvonnan suunnittelu ja kohteiden jaon tiedot.
  • Turvallisuuskoulutustiedot; turvallisuuskoulutustietoja. Toiminnan suunnittelu ja kehittäminen.
  • Tietovarantoon liittyvä rekisteriseloste:
    • Pelastustoimen suunnittelu ja kehittäminen

Pelastuslaitoksen tietovarantojen tietoaineistot

Ensihoito
  • Ensihoidon toimintaohjeet -tietovarannon tietoaineistoon kuuluu ensihoidon toimintaohjeet ensihoidossa työskenteleville ja hätäkeskukselle päivittäis-, monipotilas- ja suuronnettomuustilanteissa; hälyttämisen periaatteet ja ohjeet, johtosuhteet, viestiliikenne, ensihoidon palvelutasopäätös, HUS ja PEL -yhteistoimintasopimus, monipotilas- ja suuronnettomuustilanteet, toiminta erityistilanteissa ja saaristo ja merialuilla, suuret yleisötapahtumat, asiakaspalautteet, lääkehoitosuunnitelma, CBRNE-ohjeet, tartuntavaara, suojavälineiden käyttö ja rajoitustoimenpiteet, dokumentaatio ja kuvaaminen, potilasohjeet.
  • Ensihoidon hoito-ohjeet -tietovarannon tietoaineistoon kuuluu potilaiden hoito-ohjeet ensihoitajille; hoito-ohjeittain ryhmiteltynä, potilaan hoitoonohjausohjeet, konsultaatio-ohjeet, X-koodit, ennakkoilmoitus.
  • Ensihoidon hälytystiedot -tietovarannon tietoaineistoon kuuluu hätäkeskuksen yksikölle välittämät hälytystä koskevat tiedot; osoitetiedot, tehtävän lisätiedot, varotiedot.
  • Ensihoidon potilastiedot tietovarannon tietoaineistoon kuuluu ensihoitajan täyttämä ensihoitokertomus; potilaan henkilötiedot, potilaan tutkimustiedot, potilaan hoitotiedot.
Väestönsuojelu ja varautuminen

Riskianalyysit-tietovarannon tietoaineistoon kuuluvat toimintamallit pelastuslaitoksen toiminnan turvaamiseksi kaikissa olosuhteissa riskianalyysien perusteella, suunnitelmien toteutettavuuden ja ajantasaisuuden arviointi ja testaus, poikkeusolojen riskianalyysit, normaaliolojen riskianalyysit.

Pelastuslaitoksen valmiussuunnitelma- ja toteutuksen seurantatiedot -tietovarannon tietoaineistoon kuuluvat toimintamallit pelastuslaitoksen toiminnan turvaamiseksi kaikissa olosuhteissa riskianalyysien perusteella, suunnitelmien toteutettavuuden ja ajantasaisuuden arviointi ja testaus, jatkuvuudenhallinnan suunnitelmat, huoltovarmuussuunnitelmat, jatkuvuudenhallinnan kypsyysanalyysit.

Väestönsuojelun suunnitelmat -tietovarannon tietoaineistoon kuuluvat kuvaukset toimista, joilla siviiliväestö suojataan eri uhkatilanteissa ja miten suojaustoimia ja pelastustoimintaa johdetaan poikkeusoloissa, suojelusuunnitelma, evakuointisuunnitelma, johtokeskussuunnitelma, väestönsuojelun huoltovarmuussuunnitelma.

Väestösuojelun henkilöstön varaamis- ja sijoitussuunnitelmat -tietovarannon tietoaineistoon kuuluvat valinnat henkilöistä väestönsuojelutehtäviin, heidän koulutustiedoistaan, suunnitelmista ja varmistukset heidän vapauttamisensa aseellisesta palveluksesta; pelastuslaitoksen henkilöstön varaamis- ja sijoitussuunnitelmat, siviiliväestön varaamis- ja sijoitussuunnitelmat.

Pelastustoiminta

Pelastustoiminnan toimintaohjeet -tietovarannon tietoaineisto muodostuu pelastustoiminnan toimintaohjeista. Onnettomuusraportointi -tietovarannon tietoaineistoon kuuluvat valtakunnalliseen PRONTO-tietokantaan kirjautuvat tiedot jokaisesta pelastustoimen hälytystehtävästä erillisenä lomakemuotoisena selosteena; onnettomuusseloste, rakennusseloste, palontutkintaseloste.

Pelastustoiminnan hälytystiedot -tietovarannon tietoaineistoon kuuluvat hälytyskeskuksen yksiköille antamat hälytystä koskevat tiedot; osoitetiedot, tehtävän lisätiedot, varotiedot.

Pelastustoiminnan kohdetiedot -tietovarannon tietoaineistoon kuuluu operatiivista toimintaa tukevaa kohdekohtaista tietoa sekä teksti- että kuvamuodossa; kohdekortit, johtamissuunnitelmat, piirtotasot sekä kohdemateriaalit eri tiedostomuodoissa.

Riskianalyysit sekä tilasto- ja tutkimustoiminta tietovarannon keskeiset tietoaineistot ovat normaali- ja poikkeusolojen riskianalyysit.

Onnettomuuksien ehkäisy

Pelastuslaitoksen valvontatiedot -tietovarannon tietoaineistoon kuuluvat onnettomuuksien ehkäisytyön toimenpiteiden kirjaukset, valvontarekisterin ylläpitotiedot, valvonnan suunnittelu ja kohteiden jaon tiedot, määräaikaisen valvonnan tiedot, ylimääräisen valvonnan tiedot, kemikaalivalvonnan tiedot, poistumisturvallisuusselvityskohteiden valvontatiedot, asuinrakennusten paloturvallisuuden itsearviointitiedot, nuohouksen valvontatiedot, onnettomuusriski-ilmoitusten käsittelytiedot, pelastustoimen laitteiden valvontatiedot, tapahtumien ja tilapäismajoitusten valvontatiedot, rakenteellisen paloturvallisuuden lausunnot ja muut asiakirjat, rakennustiedot, kemikaalitiedot ja pelastustoimen laitteiden tiedot.

Turvallisuuskoulutustiedot -tietovarannon tietoaineistoon kuuluu koulutustentiedot, osallistujatiedot, asiakaspalautteita, koulutusmateriaalit ja turvallisuusviestintäselosteet.

Lisätietoja tietoaineistojen käsittelystä ja säilytysajoista on tiedonohjaussuunnitelmassa (TOS)
  • 06 02 Ensihoito ja sairaankuljetus
  • 06 06 Viranomaisyhteistyö ja potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö
  • 09 05 Pelastustoimi
  • 09 05 00 Pelastustoimen ohjaus ja kehittäminen
  • 09 05 01 Koulutuksen järjestäminen
  • 09 05 02 turvallisuuskoulutus ja -viestintä
  • 09 06 00 Valmiussuunnittelu
  • 09 06 01 Valmiussuunnitelman koordinointi ja kehittäminen

Pelastuslaitoksen tietojärjestelmät

Ensihoito

Ensihoidon tietovarannon yhteydessä käytössä ovat ensihoidon potilas- ja johtamisen tietojärjestelmät, Virve verkko, hätäkeskuksen tietojärjestelmä, ensihoidonjärjestelmät, onnettomuusriski-ilmoitukset sekä Kaupungin asiakaspalautejärjestelmä.

Väestönsuojelu ja varautuminen

Väestönsuojelun ja varautumisen tietovarannon yhteydessä käytössä olevia tietojärjestelmiä ovat: Pronto -tietokanta, Palotarkastus -tietojärjestelmä, Väestötietojärjestelmä (DVV), Kiinteistötietojärjestelmä (MML), Digiroad – Kansallinen tie- ja katuverkon tietojärjestelmä (Liikennevirasto), Maastotietokanta (MML), Ympäristötietojärjestelmä Hertta (SYKE), Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmä (YKR) (SYKE), Tulvariskialueet (SYKE, ELY-keskukset), Tulvavaaravyöhykkeet (SYKE), Väestöennuste (Tilastokeskus), Tieliikenneonnettomuustilasto (Tilastokeskus), Työssäkäyntitilasto (Tilastokeskus), Asuntotuotanto (Tilastokeskus), ilmakuvat, huoltovarmuus- ja suunnitelmat sekä henkilöstönsuunnitteluohjelma.

Pelastustoiminta

Pelastustoiminnan tietovarannon yhteydessä käytössä ovat seuraavat tietojärjestelmät: hälytyskeskuksen tietojärjestelmä, Virve-verkko, Pronto-tietokanta, palotarkastuksen tietojärjestelmä, hälytystehtävien tilannepäiväkirja.

Onnettomuuksien ehkäisy

Onnettomuuksien ehkäisyn tietovarannon yhteydessä käytössä ovat: Pronto-tietokanta, Onnistumisen hallintajärjestelmä, Palotarkastusjärjestelmät sekä Paloriskiasuntoihin liittyvät ilmoitustiedot –excel.

Tietopyyntöjen tekeminen pelastuslaitoksen tietovarannon asiakirjoihin

Helsingin kaupungin pelastuslaitos sijaitsee osoitteessa: Agricolankatu 15, 00530 Helsinki.

Yhteydenotot:

Helsingin kaupungin kirjaamo käsittelee pelastuslaitokselle ja pelastuslautakunnalle saapuvat ja lähtevät viralliset postit. Pyydämme lähettämään kaikki viralliset postilähetykset kirjaamoon.

Lisätietoja: https://www.hel.fi/pela/fi/palaute/

Esimerkkejä tietopyynnön tekemisestä asiakirjasta, joka on tuotettu pelastuslaitoksen tietovarantoon:

  1. Pelastuslaitoksen onnettomuuksien ennaltaehkäisyn tietovaranto:
  2. Tietojärjestelmä: Pelastustoiminnan järjestelmäkokonaisuus
  3. Esimerkki hakutekijöistä: Paloturvallisuus/ palotarkastuslausunto
  4. Lisätietoja palotarkastuksesta saa valvontakohteen vastuutarkastajalta, Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen Internetsivuilta osoitteesta www.hel.fi/palotarkastus tai arkisin klo 08.30–15.30 puhelinnumerosta (09) 310 31203 (päivystävä palotarkastaja).
  5. Suoritetuista palotarkastuksista Pelastuslaitos toivoo kohteen palotarkastuksesta vastaavalta asianomaiselta palautetta tarkastuksesta ja pöytäkirjasta tämän linkin kautta.

  1. Pelastuslaitoksen ensihoidon tietovaranto:
  2. Tietojärjestelmä: Pelastustoiminnan järjestelmäkokonaisuus
  3. Esimerkki hakutekijöistä: Potilaan ensihoitokertomus.
  4. Tietopyyntö kohdistetaan kirjaamoon. Ole yhteydessä kirjaamoon puhelimitse, sähköpostitse tai jätä sähköinen tai kirjallinen tietopyyntö Helsingin kaupungin kirjaamoon, josta pyyntö kohdennetaan edelleen tietojärjestelmästä vastaavaan yksikköön.

Asiasanat

alueiden käytön lupa- ja valvontatiedot
aluejakotieto
anturi
hankesuunnittelu
huoneistotiedot
kalusteet ja varusteet
kartoitustieto
kiinteistö
kiinteistö- ja paikannustiedot
luontotiedot
luvat ja valvonta
maa- ja vesiomaisuus
maankäytön suunnittelu
maanpeitetieto
maaperä
mittaus
nimistö- ja osoitetiedot
paikannus
päätöstieto
rakennus- ja huoneistotieto
rakentamisen suunnittelu
rakenteet
tekninen verkosto
tutkimus
virkistys- ja viheralue
yleiset alueet
yleiset alueet ja tekniset verkostot
ympäristösuojelun lupa- ja valvontatiedot
ympäristöterveys lupa ja valvontatiedot